Mash

Mash aloitti toimintansa vuonna 2007 ja noin kymmenessä vuodessa se on noussut yhdeksi Euroopan johtavista fintech-yrityksistä. Mash tarjoaa erilaisia turvallisia ja joustavia maksuvaihtoehtoja, sekä myymälöissä kuin myös verkossa asioidessa.
mash
Nykyisin kyseisellä yrityksellä on toimintaa ympäri Eurooppaa ja toimistoja sekä Helsingissä, Tukholmassa, Varsovassa, Luxemburgissa sekä Madridissa.

Mash lasku ja osamaksu ovat käteviä tapoja maksaa sekä kivijalkamyymälöissä, kuin myös verkkokaupoissakin. Se toimiikin nykyisin jo todella useissa ostopisteissä. Hyviä syitä miksi valita maksaminen Mash laskulla tai osamaksulla onkin olemassa useita.

Mash lasku vai osamaksu?

Ensinnäkin se että kun kuluttaja päättää ostaa tuotteensa laskulla, saa hän maksuaikaa niille jopa 14 vuorokautta korottomana. Kun lasku on saapunut, kuluttaja voi myös itse päättää maksaako laskun kerralla pois, vai muuttaako sen joustavaksi osamaksuksi.

Osamaksu postitetaan kuluttajalle kerran kuukaudessa. Mash tarjoilee myös kätevän My Mash-palvelun, jossa voi tarkastella sekä hallinnoida omien osamaksujen sekä laskujen tietoja. Palvelussa voi myös kätevästi tarkistaa eräpäivät, sekä tilaukset joihin Mash maksutapaa on käyttänyt.

Jos kuluttaja päättää ostaa tuotteet kyseisen yrityksen laskua käyttäen, niin kaikki tapahtuu todella nopeasti ja helposti vain omilla verkkopankkitunnuksilla tunnistautumalla. Tämä siis jos ostot tehdään verkkokaupasta. Jos ostos tehdään ns. Kivijalkamyymälästä, niin silloin ostamiseen riittää henkilöllisyystodistus, kuten esimerkiksi ajokortti tai passi.

Verkkokaupoissa asioidessa kuluttaja voi ostaa 10 – 10 000 eurolla tuotteita ja kassalle siirryttyään kuluttaja valitsee maksutavaksi laskun tai osamaksun. Tuotteille saa verkkokaupasta riippuen joko 14 – 60 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Osamaksu taas antaa takaisinmaksuaikaa 3 – 24 kuukautta.

Helppo ja turvallinen maksutapa josta löytyy joustoa!

Jos ostoksia tehdään kivijalkamyymälässä, tarkoittaa se sitä että niiden arvo voi olla 10 – 3 000 euroa. Kassalla kuluttajan täytyy kertoa että hän toivoo maksavansa Mash maksutapaa käyttäen. Tämän jälkeen kuluttaja näppäilee oman henkilötunnuksensa maksupäätteeseen, sekä esittää voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen. Lasku saapuu kotiin ja sille on yleensä annettu 14 vuorokautta korotonta maksuaikaa. Myös tässä tapauksessa kuluttaja voi vaihtaa laskun osamaksuksi, maksamalla vain laskun ilmoittaman ensimmäisen erän. Tämän jälkeen lasku muuttuu automaattisesti osamaksuksi. Maksutavat ovat käytettävissä kaikille sellaisille henkilöille jotka ovat 20 – 70 vuotiaita ja heillä ei ole maksuhäiriömerkintöjä.

Kysymyksiä ja vastauksia Mash maksuista?

Mikä Mash on?

Kyseinen maksutapa on Verifonen maksupäätteissä toimiva näppärä ja ehdottoman turvallinen tapa maksaa. Se on käytettävissä nykyisin jo todella laajalti.

Kenelle kyseinen maksutapa sopii?

Kyseinen maksutapa sopii kaikille sellaisille henkilöille, jotka haluavat ostoksilleen korotonta maksuaikaa tai vaihtoehtoisesti maksaa ostoksen osamaksulla.

Miten Mash toimii?

Ostotilanteessa valitaan vain maksutavaksi Mash maksupäätteellä ja lasku saapuu postitse shoppailijalle, antaen hänelle 14 vuorokautta korotonta maksuaikaa, tai vaihtoehdon muuttaa lasku edulliseksi osamaksuksi.

Onko Mash turvallinen?

Kyseisen maksutavan käyttäminen on aina ehdottoman turvallista, sillä maksut ja tiedonsiirto tapahtuvat tietosuojatussa ympäristössä.

Kuka voi käyttää kyseistä palvelua?

Kyseinen maksutapa on käytettävissä henkilöille jotka ovat vähintään 20-vuotiaita ja ostosten kokonaissumma ei nouse suuremmaksi kuin 3 000 euroon.

Lainasivut.fi © 2019 Twitter Evästekäytäntö Tietosuojakäytäntö